Toimituspäällikön kynästä 2019-10-25T15:24:03+03:00 Blog Integration Feed Generator https://moreeni.vuodatus.net/ moreeni https://moreeni.vuodatus.net/ <![CDATA[Unohtaako Suomi koskaan? ]]> Jokelan koulusurmien tekijä sai haluamansa. Eilisestä verilöylystä tuli trauma Suomen kansalle. Tapaus ravisteli rajusti lintukotoamme. Emmekö olekaan enää turvassa? Tähän saakka olemme voineet seurata USA:ssa, Saksassa, Kanadassa, missä-tahansa-muualla-kuin-Suomessa tapahtuvia ampumavälikohtauksia järkyttyneinä, mutta kuitenkin tietoisina siitä, ettei tässä maassa koskaan ikinä milloinkaan sattuisi mitään vastaavaa. Eikä ainakaan Jokelan kaltaisessa pikkupaikassa. Mutta toisin kävi. 

En oikeastaan usko, että olemme koskaan olleetkaan täysin turvassa. Ottaen huomioon, että Suomessa on aseita kolmanneksi eniten maailmassa väkilukuun nähden. Mitä muuta voi odottaa? Vaikka ase olisi niin sanotusti turvallisissa käsissä – tarkoitettu esimerkiksi metsästykseen tai "vain" harrastuksiin, mikään ei takaa, etteikö sitä käytettäisi väärin. Pidellessään oikeaa asetta kädessään jokainen ihminen tiedostaa, mitä tuhoa sillä voisi saada aikaiseksi. Ei tarvita kuin hetkellinen musta aukko, mielen oikku, ja katastrofin ainekset ovat valmiit. 

Valtava määrä aseita ja taipumuksemme mielenterveysongelmiin. Ei hyvä yhdistelmä. Olisi paikallaan viisastella ja sanoa, että asialle pitäisi tehdä jotakin. Tottahan tämä on, mutta minä en ainakaan tiedä, mitä pitäisi tehdä. Nyt tarvitsemme apua. Nopeasti ja paljon. 

"Te kuolette kaikki", oli ampuja huutanut koulun sisällä. Tavallaan me kuolimme kaikki. ]]> 2007-11-08T13:30:00+02:00 2019-10-25T15:23:34+03:00 https://moreeni.vuodatus.net/lue/2007/11/unohtaako-suomi-koskaan moreeni https://moreeni.vuodatus.net/ <![CDATA[Kansan musiikkia]]> Kaustisen kansanmusiikkijuhlat. Niissä on aitoa kesän tunnelmaa. Ei väliä, sataako vai paistaako, tunnelma on silti korkealla. Viulua, laulua, tanssia, harmonikkaa. Tosin tänä vuonna huomasin yhä selvemmin, ettei perinteinen kansanmusiikki enää riitä. Esiintyjien joukossa oli Semmareita, Samuli Edelmannia ja Katri Helenaa. Jokainen voi pohtia mielessään, kuinka aitoa ja alkuperäistä kansanmusiikkia nämä artistit soittavat. En sano, ettenkö olisi pitänyt kyseisistä keikoista, mutta mihin katoaa kansanmusiikki kansanmusiikkijuhlilta? Eikö viulu enää pure yleisöön? <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Vuosi sitten aloitin viulun soiton. En osaa soittaa, en yritäkään saavuttaa mitään, mutta ajattelin koittaa oppimistaitojani näin ”vanhoilla päivillä”. Ei sillä, että viulu olisi kaikkien aikojen hurmaavin soitin. Tiedän paljon viehättävämpiä instrumentteja kuin viulu. Esimerkiksi harppu. Kertakaikkisen kaunis soitin. Ja mikä ääni! Klassinen, tyylikäs, pehmeä, sointuva ja romanttinen. Siksi en ymmärrä, miksi vanhoja naisia kutsutaan harpuiksi. Senhän pitäisi olla kunnia-asia saada olla vanha harppu.

 

Palatakseni asiaan. Eli ei harppua omaksi soittimeksi. Miksi ei? Kannapa harppua treeneihin kerran viikossa! Siksi.

 

Viulu siis. Se kulkee mukavasti mukana mihin vain. Olen sitä paitsi huomannut, että saan enemmän katseita bussissa tai kadulla kuin ennen. Kaiken ikäiset ihmiset kiinnittävät huomiota aivan eri tavalla. Ei välttämättä minuun, mutta viuluun sitäkin enemmän. Vanhat ihmiset nyökkäilevät hyväksyvästi. Tuo tyttö kantaa viulua mukanaan, hän on aivan varmasti kunnon kansalainen. Lapset haluavat ihastuneina koskettaa viulukoteloa. ”Minustakin tulee isona viulisti.” Aikuiset puolestaan katsovat kaihoisasti: ehkä meidänkin Satu voisi ruveta soittamaan viulua. Kun se balettikin nyt jäi.

 

Olisi pitänyt ymmärtää tämä puoli asiasta jo aikaisemmin. Hyvät ihmiset, ostakaa vaikka pelkkä viulukotelo, jotta saatte kokea nämä huomionosoitukset. En minäkään koe niitä ansaitsevani, mutta kieltämättä se tuntuu hyvältä.

]]> 2007-08-01T12:39:00+03:00 2019-10-25T15:23:37+03:00 https://moreeni.vuodatus.net/lue/2007/08/kansan-musiikkia moreeni https://moreeni.vuodatus.net/ <![CDATA[Euroopan unioni - meppien vain meidän?]]> Euroopan parlamentti, Euroopan unioni, Euroopan komissio. Sanoja, jotka yleensä saavat aikaan vastareaktion. ”Antaa herrojen hoitaa hommat Brysselissä niin yritetään me maatiaiset selvitä omista töistämme täällä päässä.” Ihan niin se ei kuitenkaan mene. Eurooppa on yhteinen, joten sen asiatkin ovat yhteisiä. Eikä se niin vaikeaa ole. Ilman ”herroja” maallamme ei olisi edustusta eikä sanamme kuuluisi sitäkään vähää kuin nyt. Eli samalla puolella viivaa tässä pelataan, uskokaa tai älkää! 

Kesäkuussa olin tutustumassa Euroopan parlamenttiin Strasbourgissa. Itse rakennus on valtava sekä sisältä että ulkoa. Eksyminen on enemmän kuin mahdollista. Ollessani sisällä rakennuksessa aivan tunsin, kuinka miljoonat aivosolut kävelevät pitkin käytäviä, hyppäävät hissiin ja vaihtavat kerrosta. Sen verran fiksun näköistä porukkaa parlamentin parketilla vaelteli.  

Huomioni kiinnittyi aivan erityisesti Alexander Stubbiin. Kesäkuun istunnossa hän oli kovasti esillä Vodka-kysymyksessä. Paitsi että mies tietää Euroopan asioista hän myös taitaa kielen kuin kielen. Päivän alkajaisiksi Stubb piti tiedotustilaisuuden suomeksi, siitä hän siirtyi tiedotustilaisuuteen, jossa hän puhui täydellistä englantia. Toimittaja esitti kysymyksen ranskaksi, ja Stubb vastasi ranskaksi kuin vettä vain. Kaiken huippu oli, ettei hän edes käyttänyt kahta muuta täydellisesti hallitsemaansa kieltä: ruotsia ja saksaa. En ole kateellinen mutta silti! 

Olin aina ajatellut Euroopan unionia tasa-arvoiseksi. Voit puhua omaa kieltäsi, ja simultaanitulkkauksen avulla tulet ymmärretyksi joka tapauksessa. Euroopan parlamentissa käydessäni huomasin kuitenkin, että käytävillä ne todelliset keskustelut käydään. Ja käytäville et saa tulkkia mukaasi. Siellä olet omillasi. Tasa-arvoidylli särkyi. 

Kielitaito on suhteellista. Viiden tai kymmenenkään vuoden kieliopinnot yliopistossa eivät anna kykyä tärkeisiin keskusteluihin Euroopan parlamentin käytävällä. Siihen tarvitaan jo luonnonlahjakkuutta.  

Ei tässä silti kannata epätoivoon vaipua. Ei kai meidän kaikkien tarvitse kyetä keskustelemaan viidellä eri kielellä uusien direktiivien merkityksestä maataloudelle tai Euroopan unionin laajentumisen hankaluuksista. Siksi ovat olemassa Stubbit sun muut mepit.  
 ]]> 2007-07-02T13:20:00+03:00 2019-10-25T15:23:40+03:00 https://moreeni.vuodatus.net/lue/2007/07/euroopan-unioni-meppien-vain-meidan moreeni https://moreeni.vuodatus.net/ <![CDATA[Lapsen ilo, aikuisen vastuu]]> Viime aikoina olemme puhuneet täällä Radio Moreenin toimituksessa aikuisuudesta. Mitä se on? Kuka oikeastaan on aikuinen? Miten paljon ihmisellä pitää olla elämää takana ollakseen kypsä aikuinen?


Eräs harjoittelijoistamme vitsaili, että ihminen on aikuinen silloin, kun hänellä on vakituinen työpaikka ja asuntolaina. Olkoonkin vitsiksi tarkoitettu, mutta emme ole kovin kaukana totuudesta. Eivät nuo asiat itse tee ihmisestä aikuista, mutta niihin liittyvä ajatusmaailma tekee. Vakituisen työn omaava ihminen joutuu elämään säännöllistä ja kunnollista elämää. Asuntolaina pakottaa ihmisen miettimään taloudellisia päätöksiä tarkkaan. Vakituinen työpaikka ja asuntolaina vaativat vastuullisuutta, vakavoitumista.


Tästä voisi päätellä, että aikuistuminen olisi vakavoitumista. Saattaa kuulostaa tylsältä, mutta siinä saattaa piillä vinha perä.


Oletteko huomanneet, ettei aikuisiällä saavuta enää samoja käsittämättömän tunteikkaita ilonhetkiä kuin lapsuudessa? Täysillä eläminen: rajaton riemu ja pohjattoman onnellinen odotus – oli kyseessä sitten joulu, isovanhempien kyläily tai äidin kaupasta tuoma mansikkatikkari. Lievätkö ne elämänkokemus ja realismi, jotka ovat tulleet ilonpilaajiksi aikuisten elämään?

Mikä kokemus olisikaan saavuttaa samanlainen euforia kuin lapsena. Ihan pienistäkin asioista. Ennen tuon tunteen sai moneksi viikoksi uudesta penaalista, nykyään siihen tarvitaan jo vähintään uusi ja käsittämättömän hyvään hintaan ostettu auto. Silloinkin euforia kestää vain laskun erääntymiseen saakka. Realismi. Sitä se on. Aikuisten elämää.

Mervi Leino

]]> 2007-05-31T11:04:00+03:00 2019-10-25T15:23:45+03:00 https://moreeni.vuodatus.net/lue/2007/05/lapsen-ilo-aikuisen-vastuu moreeni https://moreeni.vuodatus.net/ <![CDATA[Afrikka täynnä toivoa]]> 447725.jpg

Tällä hetkellä olen hyvin kaukana - riippuu tietenkin, mistä päin katsoo. Mutta itse vertailen asioita yleensä Suomeen. Niin tälläkin kertaa.

Olen viettänyt pian kaksi viikkoa Tansaniassa.

"Mustasta Afrikasta" kerrotaan nykyään ihan kiitettävästi eri medioissa. Useimmiten uutiset kertovat ongelmista: köyhyydestä, korruptiosta, ympärileikkauksista, lapsisotilaista, epätoivoisista HIV-luvuista... Suuria ongelmia täällä on, sitä ei käy kieltäminen.

Mutta onko kukaan kertonut teille oranssista hiekasta, ystävällisistä kylistä, pehmeistä sateista tai hellästi silittävästä iltatuulesta? Onko kukaan kertonut sammumattomasta elämänilosta ja toivosta?

Minäpä kerron teille itselleni tärkeimmästä: toivosta.

476439.jpg

Afrikassa ollessani olen nähnyt taloja, joissa en suostuisi asumaan. Olen nähnyt katuja, joiden varsilla tuntuisi mahdottomalta kävellä. Olen nähnyt ihmisiä, joiden katseen kohtaaminen tekee pahaa. Mutta olen myös nähnyt toivon - se on joka puolella.

Toivo huomisesta, toivo sateesta, toivo parantumisesta, toivo rakkaudesta. Täällä kokemaani toivoa on mahdoton pukea sanoiksi. Itse opin toivon todellisen merkityksen omien ajatusteni kautta.

Kerran näin äidin ilmastoimattomassa sairaalassa pienen keskostyttönsä kanssa. Pidättelin itkua, sillä tiesin, että tytöllä oli mitättömät mahdollisuudet jäädä henkiin. Näin kuitenkin äidin hymyilevän onnesta. Hän oli juuri saanut lapsen, hän oli synnyttänyt elämän. Niin kauan kuin on elämää, on myös toivoa.

Kävin erään perheen pienessä kodissa, jossa ei ollut sähköä, ei lattiaa eikä juurikaan huonekaluja. Mietin mielessäni, kuinka monta yötä selviäisin hengissä kyseisessä asunnossa. Juuri silloin perheen 10-vuotias tytär tuli "olohuoneeseen" esittelemään ylpeänä uutta, ilmalla täytettävää nojatuolia. Hän oli onnellinen ja turvassa perheensä luona. Häntä rakastettiin.
476469.jpg

Minä häpesin. Itseäni, ajatuksiani, itsekkyyttäni, elämääni, kokemattomuuttani. Aivan suunnattomalla tavalla häpesin.

Mikä oikeus minulla oli ajatella, että oma tapani elää olisi se oikea ja parempi? Mistä minä luulin tietäväni, miten asiat voisivat olla jollakin toisella paremmin? Miten pieni onkaan ihmisen mieli!

Tämä oli yksi elämäni käännekohdista. Päätin oppia jotakin. Elämästä, henkisestä rikkaudesta, rakkaudesta, sammumattomasta toivosta. Afrikka sen opetti.

Mervi Leino  ]]> 2007-03-09T14:38:00+02:00 2019-10-25T15:23:47+03:00 https://moreeni.vuodatus.net/lue/2007/03/afrikka-taynna-toivoa moreeni https://moreeni.vuodatus.net/ <![CDATA[Aikuisesta lapseksi]]> Virus sitä, virus tätä. Vatsatautiepidemia. Flunssa. Tätä se on ollut viimeisen kuukauden ajan. Mikä mahtaakaan ruokkia kaiken maailman tauteja?

Emmepä mekään ole toimituksessamme näiltä taudeilta säästyneet. Kun toinen paranee niin toinen sairastuu ja toisinpäin. itsekin sain osani siitä eilen. Yhden päivän kestänyt pikatauti kaatoi sängyn pohjalle aivan totaalisesti. Mitään minulta kysymättä. Pahinta taudissa on avuttomuus - sekä fyysinen että henkinen. Aikuisestakin tulee lapsi, joka tarvitsee jatkuvaa huomiota. Ihminen palaa takaisin pisteeseen A, jolloin vain perustarpeiden (nälkä, väsymys, märkä vaippa) hoitaminen tuottaa tyydytystä. Silloin ei pullottavalla kukkarolla, uudella kamerakännykällä tai 250 gigatavun kovalevyin varustetulla digiboksilla ole merkitystä. Ne ovat perustarpeet, jotka rokkaavat. Ihminen on kuitenkin aika yksinkertainen pakkaus, ja se on hyvä huomata aina sopivin väliajoin.

Painajaismaisen pikakokemukseni jälkeen kehotan teitä, hyvät vielä-tämän-talven-taudeilta-säästyneet ihmiset: peskää kätenne N Y T, jos olette vielä tolpillanne!

Mervi Leino]]> 2007-02-23T14:36:00+02:00 2019-10-25T15:23:50+03:00 https://moreeni.vuodatus.net/lue/2007/02/aikuisesta-lapseksi moreeni https://moreeni.vuodatus.net/ <![CDATA[Hyvää ystävänpäivää!]]>
Ruokakaupan myyjä toivotti minulle hyvää ystävänpäivää eilen. Kiitos vain paljon, mutta en ollut koskaan ennen tavannutkaan häntä. Tuntuu, että ystävänpäivä on ihmisille vain sana ilman sen suurempaa sisältöä. Mitä on tapahtunut ainutkertaiselle, tärkeälle, harvinaislaatuiselle, yksilölliselle ystävyydelle? Olen toki iloinen, jos joku tuntematon pitää minua ystävänään, mutta jotakin minun on vaikea uskoa välillemme kahdenkymmenen sekunnin aikana syntyneeseen syvään ystävyyssuhteeseen. Minusta todelliseen ystävyyteen kuuluu vähintään se, että tietää toisen etunimen ja ehkä jopa sukunimenkin.

Minä vietän ystävänpäivää tänään, koska minusta tuntuu siltä. Ostan lahjan ja lähetän kortin ystävilleni juuri silloin kuin haluan enkä vain velvollisuudentuneesta sinä päivänä, kun maapallollamme on niin päätetty.

Siis: hyvää ystävänpäivää – eilen, tänään, huomenna ja vielä ensi viikollakin!

Mervi Leino

]]> 2007-02-15T14:36:00+02:00 2019-10-25T15:23:52+03:00 https://moreeni.vuodatus.net/lue/2007/02/hyvaa-ystavanpaivaa moreeni https://moreeni.vuodatus.net/ <![CDATA[Arvokkaat jalankulkijat]]> 447708.jpg

Useimmiten olen ylpeä tamperelaisuudestani. Suurimmaksi osaksi kaupunki on viihtyisä ja turvallinen. Kaupungilla kävelystä voisi jopa nauttia. Voisi. Niin, jos kävelijät otettaisiin paremmin huomioon.

Missä törppöjä autokuskeja oikein kasvaa? Niitä kun tuntuu olevan Tampereen kaduilla mielin määrin. Ei puhettakaan siitä, että jalankulkijaa kunnioitettaisiin ja pysähdyttäisiin odottamaan, kun hän ylittää tien. Ehei, mitä pikemmin autoilija itse pääsee eteenpäin sen parempi.

Ainahan asiat ovat paremmin muualla, se on selvää. Tällä kertaa ruoho on kuitenkin totisesti vihreämpää muualla. Esimerkiksi Ahvenanmaalla. Siellä jalankulkija on arvokas, lähes pyhä. Missä tahansa, milloin tahansa haluat ylittää suojatien, sinun ei tarvitse odottaa hetkeäkään. Auto pysähtyy. Itse asiassa auto pysähtyy, vaikka olisit vasta harkitsemassa tien ylitystä. Tunnet itsesi tärkeäksi, arvokkaaksi, merkittäväksi - tunnet itsesi ihmiseksi. Joku näkee sinut ja pysähtyy sinun takiasi.

Mikä mättää Tampereella? Miksi tamperelaiset jalankulkijat eivät ole yhtä tärkeitä, arvokkaita ja merkittäviä kuin ahvenanmaalaiset? Miksi tamperelaiset eivät voi tuntea itseään ihmiseksi?

Syy ei voi olla jalankulkijoissa. Onko syy sitten autoilijoissa? Vai kenties autokoulun opettajissa?

Mervi Leino 

]]> 2007-01-30T14:35:00+02:00 2019-10-25T15:23:55+03:00 https://moreeni.vuodatus.net/lue/2007/01/arvokkaat-jalankulkijat moreeni https://moreeni.vuodatus.net/ <![CDATA[Pekka alennusmyynnissä]]> 447695.jpg

Myönnän olleeni eilen alennusmyynneissä. Käynti vaatekaupassa jäi kuitenkin kovin lyhyeksi, sillä väentungoksessa oli melkoisen epämiellyttävää ahtautua eteenpäin. Tässä lyhyessäkin ajassa silmiini pistivät penkeillä tylsistyneen näköisenä istuskelevat poikaystävät ja aviomiehet. He olivat lähteneet vaimokullan kanssa ostoksille istumaan. Voi sitä myötähäpeän määrää! "Pekka, tuu tänne!" Pekka (nimi muutettu) tottelee mutta näyttää surkealta. "Pidä mun laukkua." Pekka ojentaa kätensä ja toivoo punastellen, ettei kukaan tuttu näkisi. Tämän lisäksi Pekkaa pyydetään sovituskoppiin lausumaan mielipiteensä.

Minä kysyn, miksi?

Naiset: miksi raahaatte miehenne ostoksille mukaan, kun heidän ainoa tehtävänsä on pidellä laukkua ja tylsistyä tuolilla? Tiedätte jo vastauksenkin ainoaan kysymykseenne. Siihen on vain kaksi vaihtoehtoa.

1. Sovitteleva, arka, yrittävä: joo, ihan hyvä se on.

2. Provosoiva, ärsyyntynyt, rohkea: sullahan on jo tollanen!

Turha tässä on kuitenkaan pelkästään naisia syyttää. Miehet: jos teillä ei ole rohkeutta kieltäytyä vaateostoksille lähdöstä, nielkää tappionne ja yrittäkää edes näytellä kiinnostunutta!

Mervi Leino

]]> 2007-01-04T14:30:00+02:00 2019-10-25T15:23:57+03:00 https://moreeni.vuodatus.net/lue/2007/01/pekka-alennusmyynnissa moreeni https://moreeni.vuodatus.net/ <![CDATA[Bussikuski makes your day]]> 447683.jpg

Turhaan ei Tampereella puhuta bussikuskeista, sen verran paljon he vaikuttavat elämäämme. Lieneekö Tampereella montakaan ihmistä, joka ei käyttäisi bussia edes joskus.

Minä käytän bussia. Lähes päivittäin. Siksi olenkin huomannut, kuinka suuri vaikutus bussimatkalla on omaan mielialaani. Kokemuksia on monenlaisia.

Kerran olin kuskin mielestä liian hidas jäädessäni pois bussista, joten hän päätti antaa vauhtia sulkemalla ovet juuri, kun olin niiden välissä. Sain fyysisen opetuksen siitä, miten nopeasti tamperelaisista busseista pitää poistua - onhan autolla jo kiire seuraavalle pysäkille.

Löytyy niitä kokemuksia toisestakin ääripäästä. Juostessani eräänä aamuna bussiin tiesin olevani auttamattomasti myöhässä. Olisiko bussi jo kokonaan mennyt vai ennättäisinkö kenties vielä näkemään sen perävalot? Tyypillistä minua!

Mutta mitä ihmettä! Saadessani näköyhteyden bussipysäkkiin bussi seisoi edelleen siinä. Kaikki matkustajat sisällä, ei vilkkua. Ryntäsin armottomaan juoksuun. Bussi oli edelleen pysähdyksissä. Kun saavutin bussin ja nousin sisään, kuski ilmoitti leppoisasti: "mä jo vähän ihmettelinkin, missä sä viivyit!"

Sinä päivänä rakastin kaikkea ja kaikkia.

Jännityksellä odotan, millaisia päiviä bussikuskit antavat minulle tänä vuonna...

Mervi Leino

]]> 2007-01-03T14:12:00+02:00 2019-10-25T15:23:59+03:00 https://moreeni.vuodatus.net/lue/2007/01/bussikuski-makes-your-day moreeni https://moreeni.vuodatus.net/